Ei vaan huvita...

Minun pitäisi kirjoittaa (mielellään tänään) noin kuuden sivun essee. Minun olisi pitänyt tehdä se jo eilen, mutta en saanut sitä aikaiseksi. Juuri nyt minun pitäisi olla töissä, mutta en ole. En jaksanut enkä pystynyt menemään sinne. Minua ei kiinnosta, ei huvita enkä jaksa. Avo-osasto on periaatteessa ihan ok työpaikka, mutta kaikella kunnioituksella, minulla on siellä liian vähän hommia. Ja hommia, joissa ei ole tarpeeksi haastetta. Ja nekin hommat loppuvat parin kuukauden päästä enkä yksinkertaisesti enää saa motivoitua itseäni tekemään niitä.

Miksi tekisin? Miksi jaksaisin tehdä Avo-osastolla enää yhtään hommaa, kun työt kuitenkin loppuvat tai sitten niitä jatketaan parilla kuukaudella kuten Byroossakin? Tiedän, kaikki muutkin ovat pätkätöissä. Niin se vaan menee nykyään enkä minä voi sille mitään. Mutta tarvitseeko mun silti jaksaa sitä? Puolen vuoden välein stressaan aina siitä jatketaanko työsuhdetta vai ei ja miten pitkäksi aikaa. Ei vaan jaksa.

Laskin tuossa taannoin, että olen vajaan vuoden sisällä käynyt ainakin seitsemässä työpaikkahaastattelussa. Yhteenkään en ole päässyt. Torstaina sain viimeksi kieltävän vastauksen yhdestä paikasta, joka olisi oikeasti ollut mulle juuri sopiva. Ja mä olisin ollut sinne juuri sopiva.

Tuntuu vaan, että on niin turhaa yrittää mitään kun mistään ei kuitenkaan tule mitään. Ja tämä valittaminenkin tuntuu taas niin turhalta, koska tiedän että monilla on vielä huonommin. Ihan sama miten teen, niin tunnen itseni huonoksi. Oikeaa tapaa ei ole.

Kaiken syksyn aikana tapahtuneen jälkeen olen alkanut pohtia, että mahtaakohan mulla olla jonkunasteinen masennus. Olen lueskellut asiasta jonkun verran vaikka tiedän kyllä, että yleensä kun jotain oireita alkaa miettiä niin ne kaikki löytyvät. Äsken tein pari testiä osoitteessa www.tohtori.fi ja siellä BDI masennuskyselyssä tulokseksi tuli vaikea masennus. DEPS-seula näytti samansuuntaista tulosta. Eiväthän nuo nyt mitään varmaa tietoa mistään anna, mutta testasinpa huvikseni. Lähinnä sen takia, että halusin tietää kuvittelenko vain että mua masentaa, vai voiko oikeasti olla jotain.

Lopulta varasin työterveydestä lääkäriajan huomiseksi. Ei ollut mitenkään helppo juttu, mutta sain sen tehtyä. Nyt kun vielä saan mentyä sinne. Mulle on hirveän tärkeää näyttää ulospäin, että kaikki on kunnossa ja hyvin. Siksi oli varmaan niin vaikea varata aikaa. Olen myös aika helposti addiktoituva luonne ainakin omasta mielestäni ja siksi hirvittää jos heti lykätään jotain nappia naamaan. En mä sellaista halua. Tosin en oikein tiedä mitä haluan.

En tiedä vielä kerronko miehelle että menen lääkäriin vai en. Sanoin joskus aikaisemmin, että olen harkinnut lääkärissä tai jossain terapeutilla käyntiä. Mies toivoi ennemmin, että juttelisin hänelle ja olen yrittänytkin. Välillä me on juteltu nyt aika paljonkin mikä on ihan hyvä, mutta jotenkin se ei vain tunnu riittävän. Nyt on välillä ollut tosi hyviä hetkiä miehen kanssa ja se on ollut todella kultainen. Me on tehty kaikkea kivaa yhdessä ja mies on panostanut kaikkiin juttuihin ihan eri tavalla kuin ennen, tehnyt ruokaa ja muuta. Siitä huolimatta mulle tulee välillä kauheita ahdistuskohtauksia. Tänä aamuna viimeksi. Enkä edes osaa oikein sanoa mistä ne tulee. Ne vaan tulee ja sitten en jaksa tehdä mitään eikä mikään huvita ja melkein kaikki mahdollinen alkaa itkettää.

Huoh... nyt on varmaan jo ihan pakko aloittaa sitä esseetä.