Samaa vanhaa....

Muut iloitsevat siitä, että on viikonloppu mutta mua ei voisi vähempää kiinnostaa.

Tänään juttelin yhden työkaverin kanssa vähän näistä mun asioista, en mitään kauhean syvällistä, mutta jotain kuitenkin. Se ehdotti, että lähtisin vaikka yksin matkalle tai muuttaisin vähäksi aikaa pois, että saisin katsottua miltä tuntuu vai tuntuuko miltään.

Tiedän vaan, ettei tuollainen onnistu. Mies tuskin antaisi mun lähteä yksin matkoille. Tiedän, ei ole peritaatteessa sen asia kieltää, mutta kuitenkin. Pois muuttaminen taas tuntuu niin lopulliselta väliaikaiseksi ratkaisuksi. Siihen mulla ei sitä paitsi ole taloudellisia mahdollisuuksiakaan, ainakaan mihinkään vuokrakämppään. Sinällään mä kyllä haluaisin jonnekin pois vähäksi aikaa. En missän nimessä yhdessä, kesällä oltiin reissussa eikä se ollut mitenkään normaalista arjesta poikkeavaa.

Illalla oli juttua noista tatskoista. Mies ei oikein tykkää, että ottaisin sellaisen. Kovasti se yritti kuitenkin vakuuttaa, että tukee mua jos sellaisen kerran haluan. Ja että lupaanhan mä sitten varmasti jutella sen kanssa vielä ennen kuin menen ottamaan. Ja että kun nyt yhdessä asutaan, niin onhan se tavallaan yhteinen asia. My ass!

Jossain vaiheessa mulla oikeasti petti pinna ja aloin nauraa sen lässytykselle. Se tietysti pahastui ja murjotti jonkun aikaa. Sitten sain selitettyä jotain ja tilanne parani. Mies alkoi itkeä ja sanoi, että tietää olleensa monesti paskapää ja pyysi sitä anteeksi.

Luoja että osaa olla vaikeaa... Tuntuu, että valitan vaan tätä yhtä ja samaa, mutta oikeasti en osaa juuri muuta ajatella. Kohta tää alkaa vaikuttaa mun työntekoonkin. Tapaan tänään yhden kaverin harrastusten merkeissä, ehkä voisin sille puhua jotain. En tiedä. Jotenkin tuntuu niin vaikealta vierittää tätä muiden niskoille, mutta yksinkään ei oikein jaksa.