Blogeissa tuntuu aina aika ajoin vellovan keskustelu blogien sisällöistä ja siitä, millaisia ovat hyvät blogimerkinnät ja mitä aiheita blogeissa oikeastaan saisi tai pitäisi käsitellä. Ottamatta siihen sen kummemmin mitään globaalia kantaa, rupesin pohdiskelemaan omaa polkkaustani ja muutenkin kirjoittamista.
Tämä on järjestyksessä neljäs blogi, jonka olen pistänyt pystyyn. En mainitse niitä muita, koska haluan pitää ne erillään. Niille muille on kullekin ollut omat tarpeensa, mutta tämä on oikeastaan ensimmäinen täysin henkilökohtainen polkkaustantere.
Luullakseni aloitin tämän jonkinlaisena päiväkirjankorvikkeena. En ole päiväkirjaa pitänyt sitten vuoden 1999, mutta silloin sainkin aikaiseksi satakunta koneella kirjoitettua aanelosta. Kun nyt muistelen taaksepäin, tuntuu että tuona vuonna ajatukseni olivat edellisen kerran selkeät ja kirkkaat. Viime vuosituhannen viimeisenä vuonna tapahtui paljon, joten on mukavaa myös, että ne tapahtumat on taltioitu jollakin tavalla. Toisaalta taas paljon on tapahtunut sen jälkeenkin ja joskus aina tuntuu, että päiväkirjan pitäminen olisi viisasta. En ole mikään sanaseppo puheilmaisultani, mutta kirjoittaa osaan ja kirjoittaminen kirkastaa ajatukseni. Osaan kirjoittaa pahan olon ja hämmennyksen ulos itsestäni, tai ainakin osasin silloin kun kirjoitin. Nykyään se tuntuu olevan vaikeampaa.
Muinoisesta ”runoilijan urastani” mainitsin jo tuossa edellisessä postauksessa. Olen myös kirjoitellut proosaa ja kirjan kirjoittaminen on ollut haaveenani niin kauan kuin muistan. Tuntuu vain, ettei minulla ole sanottavaa tarpeeksi tai ettei sanottavani ainakaan kiinnosta ketään muuta.
Suurin ongelma kirjoittamisen suhteen on varmaan se, että ei ole aikaa. No okei, minulla ei ole lapsia, mutta silti tuntuu ettei aika riitä. Tai jos olisi aikaa, olen niin väsynyt, etten jaksa edes tietokonetta avata.
Tuossa eräänä iltana kaivoin esiin muutaman vihkon, joihin aikoinaan kirjoittelin runoja. Suurimmassa osassa niitä on ihan selkeä teinitytön kädenjälki, mutta haluaisin uskoa, että osa voisi olla ihan kunnollisiakin. Jokunen aika sitten lueskelin myös kirjoittamiani tarinoita. Tai eivät ne tarinoita ole, sillä lähes kaikki ovat kesken. En ole koskaan oikein osannut kirjoittaa novelleja, vaan olen aina aloittanut ”kirjan” kirjoittamista. Muutama alku tuntui edelleen ihan hyvältä ja käyttökelpoiselta. Pelottaa vain jatkaa, sillä mitä jos en enää osaakaan kirjoittaa? Mitä jos pilaan ne hyvät alut?
Tällä blogilla tuntuu itse asiassa olevan aika suuret tavoitteet. Tämän pitäisi olla päiväkirja ja sen lisäksi itselleni vielä joku "luovuuden" osoitus. Tai ainakin potku ahteriin kirjoittamisen suhteen.
2 kommenttia:
Ehkä olisi hyvä hyväksyä se, ettei vaslmista tekstiä tule heti. Hyväksyä muuttelu, korjailu, epätäydellisyys. Muistelen kuulleeni, että Anja Kauranen olisi kirjoittanut esikoisteoksensa Sonja O:n neljä kertaa uudestaan sen jälkeen, kun teos oli ppätynyt kustantajan pöydälle. Kuinka monta kertaa liekään kirjoittanut sen sitä ennen?
Eli jos sinulla on lupaavia alkuja, niin kannattaisiko johonkin niistä paneutua ajan kanssa ja katsoa miten kirjoittaminen alkaa edetä? Ei kannata heittää hanskoja naulaan ennen sitä.
Tsemppiä!
Juu, näinhän se on. Rima aloittamiseen (tai jatkamiseen) vaan tuntuu olevan pitkien kirjoittamattomien kausien jälkeen joskus aika korkea. Mutta toivotaan, että bloggailun ja runotorstailun myötä se madaltuu. Kiitos kannustuksesta!
Lähetä kommentti